Tuotetieto

Kestävä kehitys koskettaa kaikkia

27.4.2020, Mira

”Luonnonmukaiset raaka-aineet tuovat mielihyvää ja voimistavat sekä sisäisesti että ulkoisesti.”

Olemme Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian tiloissa, ja kuuntelen kiinnostuneena, kun Janina Kuparinen, Aurinkokiven palveluvastaava, perustelee innostustaan luonnonkosmetiikkaan. Aurinkokivi on Omnian yhteydessä toimiva kampaaja- ja kosmetologiopiskelijoiden työssäoppimispaikka, jossa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan liiketyötä. Kasvivärjäykset ja luonnonkosmetiikka eivät kuulu opetussuunnitelmaan, mutta sattumoisin luonnonmukainen Four Reasons Nature -tuotesarja myy Aurinkokivessä kuin häkä.

Mikä saa kotimaisen luonnonkosmetiikan liikkumaan kampaajaopiskelijoiden käsistä – päätimme ottaa selvää!

Luonnonmukaiset raaka-aineet vakuuttivat

Janinan kollega, ekokampaajan erikoisammattitutkinnon suorittanut Soile, sai herätettyä Janinan kiinnostuksen luonnonkosmetiikkaan noin 1,5 vuotta sitten. Kosmetiikkabrändeihin ja uusiin tuotteisiin intohimoisesti suhtautuva Janina imi kollegaltaan tuotetietoutta ja innostui luonnonmukaisista raaka-aineista. Innostusta seurasi useiden luonnonkosmetiikkatuotteiden testailu ensin ihokosmetiikan puolella, ja pian hän huomasi hurahtaneensa täysin.

”Luonnonmukaiset raaka-aineet, kuten eteeriset öljyt, vaikuttavat kokonaisvaltaisesti, myös ihmisen mieleen. Tuoksumaailmalla on todella iso merkitys. Itse olen herkistynyt tuoksuille enkä pysty käyttämään ollenkaan esimerkiksi hajuvettä, mutta luonnonmukaisista raaka-aineista valmistetut tuoksut eivät aiheuta minulle reaktiota, vaan päinvastoin tuovat mielihyvää”, Janina kertoo.

Kampaamolaatuisissa hiustuotteissa luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei juurikaan ole ollut aiemmin tarjolla, joten Janina kiinnostui heti Four Reasons Nature -tuotesarjasta ja otti sen Aurinkokiven valikoimaan ensimmäisten joukossa. Luonnonkosmetiikalle tuntui olevan jo valmiiksi kysyntää.

Valintana kestävä tulevaisuus

Jo seitsemän vuotta Omnian kampaamotuoteostoista vastanneella Janinalla on käyttökokemusta ja näkemystä lähes kaikkien varteenotettavien brändien hiustuotteista, ja kampaamo-opiskelijoiden työnohjaajana myös hänen tuotetuntemuksensa on korkealla tasolla. Lukuisien brändien ja vielä moninaisempien tuotesarjojen joukosta juuri Four Reasons Nature on sulattanut täysin hänen sydämensä.

”Omnian strategia tähtää kestävään tulevaisuuteen. Ekologiset ja sosiaaliset arvot ovat meille tärkeitä ja kotimaisten, vastuullisesti tuotettujen tuotteiden tukeminen on yksi tapa toteuttaa näitä arvoja arkielämässä. Kun tuotteet vielä iskevät täydellisesti, sekä sisällöltään että ulkoasultaan, on todella helppoa puhua niiden puolesta.”

Janina viittaa Four Reasons Nature -sarjalle Ecocertin myöntämään Cosmos Natural -sertifikaattiin, joka takaa tuotteiden raaka-aineiden luonnollisuuden sekä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisen valmistustavan. Suomessa, 100 % uusiutuvaa energiaa käyttävällä tehtaallamme valmistetut Four Reasons Nature -tuotteet on pakattu kierrätysmuoviin, joka on tehty englantilaisista maitopulloista. Pesu- ja hoitotuotteiden korkit on valmistettu merestä kerätystä muovista. Naapurikunnasta Vantaan tehtaalta Espoon Omniaan kuljetettuja tuotteita Aurinkokiven työssäoppijat voivat oikeutetusti myydä paikallisena lähituotantona.

Aito innostus tarttuu asiakkaaseen

Hiustuotteet ovat kauniisti ja näkyvästi esillä Aurinkokiven sisään- ja uloskäynnin yhteydessä. Katse kiinnittyy väkisinkin kassan taakse valaistulle lasihyllylle sijoitettuihin tuotteisiin.

”Siinä on tuotesarja, jonka ulkoasu myy itse itsensä. Pullot ovat kuin karkkeja – niin herkullisen näköisiä! Poikkeuksetta jokainen asiakas kysyy, että mikäs tuo sarja on, jos emme ole muistaneet kampaamokäynnin aikana vielä siitä puhua”, Janina kertoo.

Useimmiten Aurinkokiven asiakkaat tosin kiinnostuvat tuotteista jo käyntinsä aikana. Luonnonkosmetiikkainnostus on levinnyt kampaamon kaikkiin työnohjaajiin, ja sitä kautta myös opiskelijoille. Kun luotto tuotteisiin on aitoa, se tarttuu helposti myös asiakkaisiin.

”Kysyn aina asiakkaalta, onko hän aiemmin kokeillut luonnonmukaisia tuotteita. Jos luonnonkosmetiikka on hänelle vierasta, kerron, miten se eroaa synteettisestä kosmetiikasta ja millaisia raaka-aineita tuotteet sisältävät. Four Reasons Nature -sarjassa tärkeitä arvoja ovat myös kotimaisuus ja ekologinen pakkaus. Tuotetiedon lisäksi annan asiakkaan tuoksutella tuotetta ja opastan häntä omalle hiustyypilleen sopivien tuotteiden valinnassa”, kuvailee Janina myyntiprosessiaan.

Janina on testannut itse kaikki Four Reasons Nature -sarjan tuotteet, mikä välittyy asiakaspalvelutilanteisiin ja tuotekonsultaatioon keskustelun aitoutena. On helppo puhua siitä, mistä tietää ja mihin uskoo. Janinan lempituotteiksi on valikoitunut Four Reasons Nature -sarjan Volume -shampoo ja -hoitoaine, joiden tuoksu saa hänet joka pesukerralla hyvälle tuulelle. Kaikki sarjan shampoot hän on kokenut todella hoitaviksi. ”Hiuksiin jätettävä Moisture Oil -hoitoöljy on niin hoitava, että se riittää useimmille shampoopesun jälkeen yksistäänkin ilman hoitoainetta.”

Kokeiluun voi kannustaa ihan kaikkia

Mutta kenelle luonnonkosmetiikka sitten sopii? Onko sellaisia asiakkaita, joille niitä ei voi suositella?

Janinan vastaus on, että ihan jokaista voi kannustaa kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa, koska ei siinä mitään häviäkään.

”Helpoin asiakasryhmä on tietysti valmiiksi luonnonkosmetiikasta kiinnostuneet – kasvivärjäykseen tuleville täytyy ehdottomasti olla tarjolla luonnonkosmetiikkatuotteet hiusten kotihoitoon. Toinen luonnonkosmetiikan ilmeinen kohderyhmä on asiakkaat, joilla on käsittelemätön hius, kuten esimerkiksi lapset. Four Reasons Nature -sarjasta löytyy kuitenkin tuotteet ihan kaikille hiuksille: Rebuild-tuotteet ovat erittäin hoitavia ja hiuksia vahvistavia ja sopivat siten erinomaisesti myös käsitellyille hiuksille. Tuoksumaailma ei ole mitenkään feminiininen, joten myös miehet voivat hyvin käyttää näitä tuotteita.”

Tällä periaatteella Four Reasons Nature -sarjasta on tullut lyhyessä ajassa Aurinkokiven myydyin hiustuotesarja. Moni asiakas on kokeillut luonnonkosmetiikkaa hiuksiinsa ensimmäistä kertaa, joten onko joukkoon mahtunut myös pettymyksiä?

”Kerron asiakkaille etukäteen, että luonnonmukaisissa hiustuotteissa pesevät tensidit ovat paljon miedompia kuin synteettisissä pesutuotteissa, joten hiukset eivät tunnu heti ensimmäisen pesun jälkeen ihan samalta, kuin mihin he ovat tottuneet. Tätä ei kannata säikähtää, sillä hiuspohja kyllä tottuu ja mukautuu tähän, kun tuotteille antaa aikaa. Asiakkaat ovat olleet todella avoimia kokeilemaan ja avoimuuden myötä olemme välttyneet myös pettymyksiltä.”

Luonnollisuuden trendi kasvaa Euroopassa

Luonnonmukaisiin hiustuotteisiin siirtymistä Janina perustelee käyttökokemuksella.

”Hiusten pesuväli kasvaa ja hiukset tuntuvat pesun jälkeen todella pehmeiltä ja ilmavilta, ei lainkaan raskailta. Minulle tärkeää on myös tuotteista saatava aistielämys – rakastan tuotteiden luonnollisista raaka-aineista tulevia, rehellisiä tuoksuja.”

Janina uskoo luonnonkosmetiikan kysynnän kasvavan tulevaisuudessa entisestään. Ostomotiivina hän näkee yleisen luonnollisuuden tavoittelun, joka on pitkään vallalla ollut trendi myös hiusten värjäyksessä.

”Olemme Suomessa tosi paljon perässä – Keski-Euroopassa luonnonkosmetiikka on mielettömän iso juttu. Ihokosmetiikassa luonnonkosmetiikan tarjonta on valtavaa mutta hiuskosmetiikassa vaihtoehtoja ei ole vielä niin paljon tarjolla. Four Reasons Nature -sarja on tässä edelläkävijä!”

Lue lisää Four Reasons Nature -tuotesarjasta >>

Mira

Mirasta sanottua: Ihana, tunteikas tukkajumalatar, joka yllättää aina loputtomalla luovuudellaan. Tämä kuplivan iloinen persoona ja lahjakas luonnonlapsi on aivan killeri kirjoittaja. Tarkka ja pedantti, tunnollinen energiapakkaus!

Leave a Reply

avatar
  Subscribe  
Notify of
Takaisin ylös