Vastuullisia tuotteita koko elinkaaren ajan

Hiusten laittaminen ei ole välttämätöntä. Ilmankin voisimme elää – tai niin jotkut väittää.

Hiuksilla on kuitenkin valtava vaikutus siihen, millaisena koemme itsemme. Ne ilmentävät persoonaamme ja juuriamme, ne tekevät fiiliksen: hyvä hiuspäivä on hyvä päivä (harmi, että tämä sääntö toimii myös käänteisenä).

Siksi ei ole “ihan sama”, millaisia hiustuotteita käytämme. Vastuullamme on olla omalta osaltamme mukana edistämässä vastuullista tuotantoa ja kestävää kulutusta. Pitkäjänteinen kehitystyömme tähtää tuotteisiin, joiden koko elinkaari on rakennettu vastuullisiin, kestävään kehitykseen pohjautuviin valintoihin.

Vuoden 2024 saavutuksiamme

Neljä vuotta sitten aloitimme systemaattisen vastuullisuustyön luomalla YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin perustuvan vastuullisuusohjelman. Vaikka olemme saavuttaneetkin merkittäviä tuloksia, tiedostamme, että vastuullisuustyö on jatkuvaa ja vaatii vielä vuosien työtä.

Vuoden 2024 kohokohdat

  • Siirtyminen Four Reasons Optima -hiusvärien pakkauksissa kierrätetyn alumiinin käyttöön säästi vuoden aikana 5500 kg neitseellistä alumiinia.
  • Vuoden aikana myydyistä Four Reasons -tuotteista 30 % valmistettiin Suomessa
    tehtaallamme, jossa käytämme 100 % uusiutuvaa energiaa.
  • 42 % vuonna 2024 myydyistä Four Reasons -tuotteiden muovipakkauksista oli kierrätysmuovia tai biopohjaista muovia.
  • Vuoden 2024 loppuun mennessä 83 %* toimittajistamme oli allekirjoittanut sitoumuksensa eettiseen toimintaohjeistoomme.
  • Hiusalan ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiimme osallistuttiin vuoden 2024 aikana yli 9000 kertaa.
  • Onnistuimme vähentämään yrityksen omien autojen käytöstä aiheutuvia
    päästöjä 47 % vähentämällä siirtymällä sähköautoihin.
  • Saavutimme asiakastutkimuksessa NPS-luvun 58 (Net Promoter Score / suositteluindeksi, asteikko)
  • Henkilöstömme kokonaistyytyväisyys työpaikkaan: keskiarvo 82 (asteikolla 0-100)

Vastuullisuustavoitteemme

YK:n kestävän kehityksen ohjelma on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet maapallon suurten ympäristöä ja eriarvoisuutta koskevien ongelmien ratkaisemiseksi.

Four Reasons on sydämellään mukana näissä talkoissa. Yhteiskuntavastuu on erottamaton osa liiketoimintaamme ja strategiaamme. Se on päivittäisiä valintoja ja konkreettisia tekoja.

Olemme valinneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteista kolme teemaa, joihin erityisesti keskitymme:

🥰 Terveyttä ja hyvinvointia

🐰 Vastuullista kuluttamista

🌍 Ilmastotekoja

#1 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

Kampaamoalan ammattilaisilla on tärkeä rooli asiakkaidensa hyvien hiuspäivien mahdollistajina. Parturi-kampaajien työ on kuitenkin sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavaa. Alan ammattilaisten kumppanina koemme vastuuksemme huolehtia, että arkemme sankarit jaksavat työssään.

Tavoitteenamme on kampaamoalan hyvinvoivimmat asiakkaat. Käytännön toiminnassamme tämä tarkoittaa, että teemme valintoja, jotka edesauttavat kampaamoalan ammattilaisten taloudellista, terveydellistä ja henkistä hyvinvointia. Mittaamme onnistumistamme vuosittain teettämällämme hyvinvointitutkimuksella.

SAAVUTUKSIAMME VUONNA 2024

  • Kehittääksemme toimintaamme asiakaslähtöisesti tutkimme, mitkä asiat ovat asiakkaillemme merkityksellisimpiä ja miten onnistumme niissä. Tutkimuksen mukaan olemme onnistuneet hyvin tai erinomaisesti kaikissa TOP3 asiakkaillemme merkityksellisimmässä asiassa:
    • tuotteiden käytön helppous
    • korkea laatu
    • asiantuntijuuden tarjoaminen

“Tuotteiden korkea laatu antaa itsevarmuutta omaan työskentelyyn ja antaa myös varmuutta myydä asiakkaille parasta laatua, mutta kohtuullisella hinnalla.”
-Asiakaskyselyymme vastannut parturi-kampaaja

”Haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa koen saavani palvelua, jossa ME puhalletaan samaan suuntaan ja tavoite onnistua on tärkeää meille molemmille… minulle ja tukkurille.”
-Asiakaskyselyymme vastannut parturi-kampaaja

#2 VASTUULLISTA KULUTTAMISTA JA TUOTANTOA

Four Reasons -hiustuotteet on valmistettu vegaanisista raaka-aineista ja pakattu mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Tuotteidemme laatu, turvallisuus ja vastuullisuus on meille tärkeää.

Muutamia asioita, joita olemme jo tehneet:

Kaikki Four Reasons -tuotteemme ovat täysin vegaanisia. Kyllä, niin kampaamoalan ammattilaisten käyttöön tarkoitetut tekniikkatuotteet kuin kaikki nämä: Four Reasons Original, Four Reasons Professional, Four Reasons No Nothing, Four Reasons Color Mask

Yhtäkään Four Reasons -tuotetta tai niiden raaka-aineita ei ole testattu eläinkokeilla. Tuotteidemme raaka-aineina käytetään tunnettujen eurooppalaisten toimittajien raaka-aineita, joita ei EU:n lainsäädännön mukaan saa testata eläinkokeilla.

100 % pakkauksistamme on kierrätettäviä ja 41 % kaikkien Four Reasons -tuotteidemme muovipakkauksista on joko kierrätys- tai biomuovia. Käytämme tuotteiden lähetyksessä laatikoita, jotka ovat 85 % kierrätyspahvia ja 100 % kierrätetyistä materiaaleista valmistettua täytepaperia sekä pakkausteippiä. Lähetyksemme saattavatkin näyttää hieman rujoilta mutta tapanamme ei ole tuhlata ympäristöä tyyliseikkoihin – kauneutta on monenlaista, myös pakkauksissa!

SAAVUTUKSIAMME VUONNA 2024

  • Vuoden 2024 aikana onnistuimme vähentämään vaalennusainepakkausten muovijätettä yhteensä kaikissa vaalennusaineissa 2096 kg siirtymällä täyttöpussien käyttöön. Vuonna 2024 myimme yhtä toimitettua vaalennusainepurkkia kohti vähintään viisi täyttöpussia Matcha Bleach vaalennusainetta.
  • Olemme lisänneet pakkauksiin tarkempaa pakkausmateriaalitietoa, mikä helpottaa entisestään pakkausten  kierrättämistä.
  • Siirsimme vuoden 2024 aikana yhdeksän tuotteen tuotannon Suomeen ISO 140001 -sertifioidulle tehtaallemme.

#3 ILMASTOTEKOJA

Me Four Reasonsilla olemme mukana ilmastotalkoissa ja kuljemme tavoitteellisesti kohti hiilineutraalia liiketoimintaa.

Koko konsernimme yhteinen ilmastotavoite on kiinteistöjen, kuljetusten ja liikkumisen hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on rajattu näihin kolmeen osa-alueeseen, koska fossiilisten polttoaineiden vähentäminen on tärkein keino ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja näiden osa-alueiden kautta pystymme siihen toiminnallemme parhaiten vaikuttamaan. Four Reasons pyrkii saavuttamaan tavoitteen konsernin vauhtia nopeammin, jo vuoden 2029 loppuun mennessä. Vuonna 2022 laajensimme päästölaskentaa kattamaan myös Scope 3:n työmatkaliikenteen, liikematkustamisen ja meidän maksaman rahdin.

 

SAAVUTUKSIAMME VUONNA 2024

  • Onnistuimme vähentämään yrityksen omien autojen käytöstä aiheutuvia päästöjä 47 % siirtymällä sähköautoihin.
  • Käytämme 100 % uusiutuvaa energiaa kaikissa hallinnoimissamme kiinteistöissä sähkön käytön osalta.
  • Onnistuimme laskemaan liikematkustuksen päästöjä 20,5 % vähentämällä lentomatkustusta ja lisäämällä sähköautoilua liikematkustuksessa.
  • Olemme mukana konsernin kanssa kehittämässä vastuullisuustyötämme ja raportointikyvykkyyttämme vastaamaan CSRD:n* vaatimuksia.

* (kuten vuonna 2023)

Blogit

Huomio!

×

Tätä tuotetta ei voi lisätä enempää ostoskoriin