Uutiset

Four Reasons Kampaamotarinat: ”Rakastuin työhöni uudelleen”

Marika

”Tämä on minulle enemmän kuin työtä, tämä on elämäntapa”, lataa 30-vuotisen uran kampaamoalan ammattilaisena tehnyt Merja Kotanen. Kuulostaa siltä, että Merjalla on taito nauttia arjesta ja positiivisella olemuksellaan hän tuntuu tartuttavan hyvää energiaa myös ympärillään oleviin ihmisiin.

Merja-Kotanen Studio-CutPoint Four-Reason-kampaamotarinat

Oma kampaamo on tuonut elämään paljon ihania, pitkäaikaisia ihmissuhteita. Niistä yksi tärkeimmistä on oma kollega Anna, jonka kanssa jaetaan kampaamoarjen ilot ja surut sekä fiilistellään yhdessä uusia reseptejä ja kauniita värjäystuloksia. Oma kollega on arjen voimavara: ”On ihanaa kun saa jakaa tämän intohimon toisen kanssa”.

Värjäystrendinä luonnollisuus

Kotkan keskustassa sijaitsevan Studio CutPointin ovesta kulkee säännöllisesti tuttuja asiakkaita. Merja perusti kampaamon seitsemän vuotta sitten toimittuaan ensin useita vuosia tuolivuokralaisena. Osa asiakkaista on istuutunut Merjan penkkiin ensi kertaa pikkulapsena ja kasvanut jo aikuisiksi – hiustyyli ja -tarpeet ovat muuttuneet, mutta asiakassuhde on säilynyt. Merjalle onkin tärkeää, että hänen kampaamossaan palvellaan asiakkaita vauvasta vaariin.

”Studio CutPoint on koko perheen kampaamo ja niin haluankin sen olevan. Minulla käy myös paljon varttuneempia asiakkaita ja tykkään tehdä myös harmaanpeittoja ja ihan sitä perustyötä.”

Merja on kampaajana omien sanojensa mukaan ”työmyyrä, joka tykkää haastaa itseään”. Hiusten värjääminen on hänen ykkösjuttunsa ja punasävyt ovat erityisen lähellä hänen sydäntään. Viime aikoina hän on huomannut, että asiakkaiden toiveissa korostuu yhä enemmän luonnollisuus ja aitous. Hiusten värjäysväliä halutaan pidentää ja tavoitteena on, että hiusväri on niin luonnollinen, ettei sen edes huomaa olevan värjätty. Merjalle tämä on innostava haaste!

Merja-Kotanen Studio-CutPoint Four-Reasons-kampaamotarinat 3

Värinvaihto kertarysäyksellä

Kun Merja kuuli ensimmäisen kerran Four Reasons Optima -hiusväristä, hän kiinnostui siitä heti.

”Me molemmat kollegani kanssa innostutaan helposti uusista asioista ja hekumoidaan niistä yhdessä. Oltiin heti valmiita kokeilemaan Optimaa!”

Alun perin Merja kuitenkin uumoili uuden värisarjan omaksumisen kestävän pitkään ja siksi hän ajatteli tekevänsä värinvaihdon pikkuhiljaa. Toisin kuitenkin kävi. Muutaman värin testattuaan Merja oli täysin vakuuttunut. ”Päätin saman tien pakata kaikki vanhat värit pois.”

”Aloimme värjätä liikkeessämme Optimalla jo ennen värikarttojen saapumista. Kävimme Kotkan Optima <3 Luxima -näytöksessä ja saimme siitä paljon irti, koska olimme sitä ennen värjänneet Optimalla jo pari viikkoa. Pääsimme alkuun katsomalla netistä Optima-koulutusvideot ja tekemällähän sitä parhaiten oppii. Sävyt ovat tosi loogiset ja helpot omaksua.”

Valmiita Studio CutPointissa toteutettuja töitä voi käydä ihastelemassa liikkeen Instagram-sivulta @studiocutpoint_kotka.

Merja-Kotanen Studio-CutPoint Four-Reasons-kampaamotarinat 1

Innostavia muutoksia kampaamon arkeen

Studio CutPoint on ollut alusta saakka Miraculoksen asiakas ja Merja on keskittänyt kaikki ostoksensa Miraculokselle ”koska se on mahdollista”. Four Reasons Optima -hiusvärin myötä KC Color Ultimate -värit saivat väistyä mutta työkalupakkiin jäi vielä kaikki muut KC Professional -tekniikkatuotteet.

Uusi värisarja toi Merjan mukaan sopivasti jännitystä elämään. Kaikki ei ole aivan niin kuin ennen, mikä on vaatinut uuden opettelua ja ajattelutavan muutosta.

”Esimerkiksi harmaanpeitto on erilainen. Se ei tarkoita kuitenkaan huonompaa vaan päinvastoin NN-sävyt ovat mielettömän hyviä – on vain ymmärrettävä niiden toimintalogiikka. Olen myös huomannut, että märkänä sävyt näyttävät selkeästi tummemmilta kuin ennen mutta siitä ei pidä huolestua, sillä kuivuessaan sävy muuttuu,” Merja kuvailee Optiman tuomia muutoksia.

Mikä Optimasssa on sitten parasta? Merjan saamien asiakaspalautteiden mukaan ”kiilto, joka kestää”. Moni asiakas on ”joutunut” vaihtamaan muotoilutuotteita, sillä hiukset ovat Optiman jäljiltä selvästi parempikuntoisemmat. Kampaajan työskentelyn näkökulmasta Merjaa miellyttää värin riittoisuus, levittyvyys ja tuoksuttomuus. Sävyistä Merjan suosikkeja ovat koko O-sarja ja mikserit, joilla saa viimeisteltyä sävyn kuin sävyn.

”Optiman myötä olen rakastunut työhöni uudelleen!”

Ilmoitukset
Ilmoita minulle
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Huomio!

×

Tätä tuotetta ei voi lisätä enempää ostoskoriin