Tapahtumat

Hiuspäähine toi ratkaisun hiustenlähtöön

Marika

”Minulla oli aiemmin pitkät, vaaleat hiukset, jotka olivat kruununi ja vaalin niitä kuin silmäterääni. Yht’äkkiä kaikki hiukset, ripset ja kulmakarvat katosivat kuukaudessa. Se oli suoraan sanoen shokki. Siinä oli naiseus koetuksella ja itsetuntoa ravisteltiin kovalla kädellä”, kertoo salolainen Linda kahden vuoden takaisista tapahtumista.

Linda oli sairastunut alopeciaan, tulehdukselliseen autoimmuunisairauteen, jonka oireita ovat hius- ja ihokarvojen irtoaminen karvatupestaan sekä mahdolliset kynsimuutokset.

Alkujärkytyksestä selvittyään Linda kaipasi hiuksia kehystämään kasvoja ja tunteakseen itsensä jälleen naiselliseksi. Hän kokeili erilaisia peruukkeja, jotka tuntuivat kuitenkin liian hiostavilta ja epämukavilta käyttää. Laadukkaimmat luonnonhiusperuukit olivat kolmen alle kouluikäisen pojan yksinhuoltajalle liian hintavia hankkia.

MyHair-hiuspäähine helppo ratkaisu hiustenlähtöön

Four Reasons haki alkuvuonna tyylimuutosta ja piristystä kaipaavia henkilöitä mukaan hemmottelevaan muuttumispäivään, jonka tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa valituille henkilöille uusi hiuslook ja asukokonaisuus yhdessä stylisti Vesa Silverin kanssa. Linda oli yksi muuttumispäivään hakeneista. Koska Lindalla ei sairautensa vuoksi ole omia hiuksia, päätimme toteuttaa hänen uuden hiuslookinsa yhteistyössä hiuspäähineitä valmistavan Bravehairin kanssa.

Linda saapui Four Reasons -studiolle selvästi jännittyneenä, mutta silminnähden kiinnostuneena kokeilemaan Bravehairin MyHair-hiuspäähinettä. Ainutlaatuinen suomalainen keksintö yhdistää mukavan päähineen sekä aidoista, joko omista tai lahjoitetuista hiuksista tehdyn hiusnauhan. Tarranauhalla varustetun hiusnauhan voi asetella eri tavoin, mikä mahdollistaa tyylin ja kampauksen muuttamisen helposti oman maun ja asun mukaan. Hiuspäähine ei hiosta kuten perinteinen peruukki, päähine tuntuu mukavan pehmeältä ja hiuksia voi käsitellä, kihartaa ja suoristaa – ihan kuten omiakin hiuksia.

Keväiset hiusvärit saavat näkyä myös hiuspäähineessä

Koska Vesa oli varannut Lindalle kevättä henkivän, iloisen pinkin asun, haluttiin hiusnauhaan myös samoja herkullisen hempeitä sävyjä. Aidoista hiuksista valmistetun hiusnauhan voi värjätä, vaalentaa ja sävyttää kuten hiuksetkin. Lindan hiuspäähineet värjättiin uuden Four Reasons Optima -hiusvärin upeilla trendisävyillä.

Muistoksi muuttumispäivästä Linda sai itselleen ikioman, hänelle mittatilauksena valmistetun MyHair-hiuspäähineen. Linda oli valinnut pehmeän vaaleanruskean sävyjä hiusnauhaan, jonka hän kävi hakemassa Hämeenlinnasta maaliskuussa.


Lue lisää Bravehair-tarinasta ja -tuotteista Bravehair.fi.

Kuvat: Mona Salminen
Värjäyskuvat: Alisa Pekarila
Lindan vaatteet: Vila

Ilmoitukset
Ilmoita minulle
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Huomio!

×

Tätä tuotetta ei voi lisätä enempää ostoskoriin