Uutiset

Four Reasons kampaamoyrittäjien tukena myös epidemia-aikana

Johanna

Koronaepidemian aiheuttama talouden taantuma ja ihmisten linnoittautuminen koteihinsa on iskenyt voimalla pienyrittäjävaltaiseen kampaamoalaan. Osa kampaamoista on jo sulkenut ovensa, mutta suuressa osassa kampaamoita työnteko on pyritty toistaiseksi järjestämään erityiskeinoin, esimerkiksi töitä vuorottamalla ja asiakaspaikkoja vähentämällä. Varotoimenpiteinä useimmissa kampaamoissa on nostettu hygieniatasoa ja ohjeistettu sekä henkilökuntaa että asiakkaita hyvän käsihygienian noudattamisessa. Riskiryhmään kuuluvia ja flunssaoireisia asiakkaita on pyydetty siirtämään kampaamoaika myöhemmälle ajankohdalle. Moni kampaaja porskuttaa näin sinnikkäästi eteenpäin, vaikka puhelimen pirinä on hiljentynyt ja ajanvarauskirjassa ammottaa aukkoja.

Four Reasonsilla on yli 20-vuotinen historia kampaamoyrittäjien kumppanina. Olemme kouluttaneet tuhansia kampaajia ympäri Suomen, kehittäneet hiusvärituotteita suomalaisten kampaajien toiveisiin ja rakentaneet kampaamoista vahvan jälleenmyyntiverkoston suomalaisille hiustuotteillemme. Meillä on tuhansia kampaajaystäviä. Meidät tunnetaan alalla luotettavana ja helposti lähestyttävänä kumppanina, jolta on aina löytynyt joustoa ja tukea tilanteen niin vaatiessa.

Sellainen kumppani haluamme olla myös nyt kriisin hetkellä.

Autamme suomalaisia kampaamoyrittäjiä selviytymään koronaepidemian yli seuraavin toimenpitein:

  • Pidennämme laskujen maksuaikaa kampaamon tarpeiden mukaan. Ota tarvittaessa yhteyttä: info@fourreasons.fi tai p. 0201 410 410
  • Pienennämme toimitusten rahtirajan toistaiseksi 100 euroon
  • Tarjoamme kaikki e-koulutuksemme veloituksetta kampaamoalan ammattilaisten käyttöön 31.5. saakka. Rekisteröidy osoitteessa pro.fourreasons.fi/ekoulutus.
  • Maksamme rahat takaisin kaikista epidemian vuoksi peruuntuneista koulutuksista ja kampaajan jo ostamista e-koulutuksista. Saat hyvityslaskun peruutetusta koulutuksesta. Tarkemmat ohjeet hyvityslaskussa.
  • Valjastamme kuluttajamarkkinointimme kampaamoyrittäjien tukemiseen. Seuraa Four Reasonsia Instagramissa ja Facebookissa.
  • Tarjoamme kampaamoalan ammattilaisille mahdollisuuden myydä tuotteitamme myös verkossa riskittömästi huhtikuusta alkaen, lue lisää. Rekisteröidy osoitteessa pro.fourreasons.fi/olenmukana.
  • Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tarjoamme läsnäolomme ja kuuntelevat korvamme. Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä. Täältä löydät yhteystietomme.

Tiedotamme lisää jatkotoimenpiteistämme tilanteen edetessä.

Johanna Strömsholm

Johanna

Johannasta sanottua: Energinen ja räiskyvä ilopillleri, jolta ei ideat lopu. Napakka ja päämäärätietoinen viestinnän sähköjänis, joka jaksaa huolehtia myös ihmisistä. Mitä isompi projekti, sen parempi! // An energetic and sparkling bundle of joy who never runs out of ideas. A sharp and goal-oriented, tireless communicator, who also looks after people. The bigger the project, the better!

Ilmoitukset
Ilmoita minulle
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Huomio!

×

Tätä tuotetta ei voi lisätä enempää ostoskoriin