Inspiraatio

5 vinkkiä tehokkaaseen tuotesuositteluun – Lisää kassavirtaa!

Jonna

Talous ja raha puhututtavat aina. Kannattavassa kampaamoliiketoiminnassa avain onnistumiseen on yksinkertaisesti hiukset, joihin asiakas on tyytyväinen. Mutta mitä tehdä, kun bisnes pyörii hyvin, mutta pienestä lisätienestistä ei olisi haittaa? Voisiko seuraavista vinkeistä olla hyötyä omassa työarjessasi?

1. Tuotesuosittele myös somessa

Tee säännöllisesti tuotteisiin liittyvää sisältöä. Kerro, miksi juuri nämä tuotteet ovat hyviä ja mille hiuslaadulle tuotteita tulisi käyttää. Mainosmainen kuva tuotteesta tekstin kanssa ei välttämättä toimi parhaalla mahdollisella tavalla eikä herätä riittävästi huomiota. Kokeile sen sijaan esimerkiksi Instagram Stories -julkaisua, jossa käytät tuotetta asiakkaan hiuksiin kertoen samalla ominaisuuksista ja hyödyistä.


2. Käytä luovuutta – kokeile videotutoriaalia asiakkaiden kanssa

Mitä jos tekisit asiakkaalle oman videotutoriaalin kampaamossa? Osta kampaamoon pieni, asiakkaan peilipöydälle laitettava puhelinjalusta. Laita puhelin kuvaamaan samalla kun muotoilet hiuksia. Asiakas saa itselleen kotiin ohjeistusvideon, jonka avulla hän pystyy kotona muotoilemaan hiuksensa sinun suosittelemillasi tekniikoilla ja tuotteilla. Kun asiakas oppii kestävän kampauksen salat, hän tulee tarvitsemaan myös oikeat tuotteet hiustenlaittoon.

3. Ole aktiivinen ja huomioi asiakas

Olet ottanut kuvat valmiista työstä, lähetä 1-2 päivän päästä parhaimmat hiuskuvat myös asiakkaallesi. Liitä mukaan kuvat ja kertaa vielä, mitkä tuotteet toimivat hänen värinsä ylläpidossa ja hiuksen muotoilussa parhaiten. Asiakas saa tällöin hyödyllistä tietoa itselleen hiuksistaan sekä hoito- ja muotoilutuotteista. Lisäksi asiakas voi julkaista kuvia myös omassa somessa, jolloin kampaamosi saa näkyvyyttä.


4. Verkkokaupalla tavoitat ne asiakkaat, jotka eivät vielä osta sinulta

Verkkokauppiaaksi ryhtyminen on tehty kampaajille mahdollisimman helpoksi – kaupan ylläpito ja logistiikka hoidetaan kokonaan Four Reasonsin toimesta. Palvelu on kampaajille veloitukseton ja profiilin luominen onnistuu viidessä minuutissa. Kun asiakas tekee verkkokauppaostoksen kampaamon profiilisivun tai kampaajan jakaman suosittelulinkin kautta, kampaajalle kertyy ostoksesta automaattisesti 30 % myyntikomissiota. Tätä kertynyttä komissiota voi käyttää omiin tukkuostoksiinsa Four Reasons -ammattilaisverkkokaupassa. 

 

Lisävinkki: Verkkokaupan yrittäjäasiakas saa kauppaan oman profiilisivun. Profiilisivu on erinomainen mahdollisuus saada näkyvyyttä Four Reasons -verkkosivustolla, jossa käy päivittäin tuhansia kampaamotuotteista ja -palveluista kiinnostuneita ihmisiä.

5. Kampaamossa tapahtuva tuotesuosittelu on tärkeää

Kampaamokäynnin yhteydessä tapahtuva tuotesuosittelu on silti kaiken a ja o.
Kerro käyttämistäsi tuotteista läpi kampaamokäynnin, jotta asiakas sisäistää, mitä tuotteita käytetään missäkin työskentelyvaiheessa. Tämä on meille kampaajille arkipäivää, mutta asiakkaille monesti uutta ja mielenkiintoista. Mikäli kaikki tuotteet eivät ole asiakkaalle juuri sillä hetkellä ajankohtaisia, voit vinkata verkkokaupastasi, josta asiakas voi tilata tuotteet juuri hänelle sopivana hetkenä.

Kiinnostuitko aiheesta?

Katso Harri Paanasen ja Linda Lehdon vetämä ilmainen e-koulutus aiheesta: Four Reasons TALK – Lisää kassavirtaa, mutta miten? – Vinkkejä tehokkaampaan tuotesuositteluun!

Koulutukseen pääset täältä >>

Jonna

Jonnasta sanottua: Jonna on rempseä, iloinen ja värikäs persoona, joka suhtautuu kaikkeen positiivisen uteliaasti. Tämä energinen ja oma-aloitteinen tyylitaituri on toimistomme väripilkku ja päiviemme piristys!

Huomio!

×

Tätä tuotetta ei voi lisätä enempää ostoskoriin