Taitaja-kilpailu on ponnahduslauta tulevaisuudelle

— Four Reasons
Alissa Matomäki on juuri voittanut vuoden 2024 Taitaja-kilpailun hiusmuotoilukategorian. Valkeakosken ammattiopistosta valmistunut lahjakkuus on hyvä esimerkki siitä, kuinka rohkeus ja innostus omaa alaa kohtaan palkitaan. Suomen arvostetuimman ammatillisen koulutuksen SM-kilpailut järjestetään vuosittain, ja paikalla on tuhansia tulevia huippuammattilaisia. Lue Alissan matkasta ja kilpailun säpinästä. Taitaja2024 Kuopio. Kuva: Katri Bäck Savon ammattiopisto/Skills Finland

Valintoja, valintoja...

Valkeakosken ammattiopiston hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon ensimmäisen kuukauden aikana saa pohtia, mihin suuntaan opintojaan haluaa viedä. "Hassu tarina, mutta alun perin minun piti mennä kosmetologiksi! Kaverit kuitenkin saivat minut vaihtamaan kampaajalinjalle. En voisi olla tyytyväisempi päätökseen." Alissa kertoo naurahtaen. Mielenkiinnon kohteet löytyivät koulun edetessä helposti. "Koulussa parasta olivat asiakastyöt ja käytännön tekeminen. Erityisesti isot värityöt ovat ykköslemppareitani, mutta pidän myös parturointitöistä," Alissa luettelee.

Tie Taitaja-kilpailuun

Alissan matka Taitaja-kilpailuun alkoi opettajan vinkistä. "Lähdin katsomaan Porin Taitaja-kisoja 2022, ja kiinnostus jäi. Tänä vuonna olin toistamiseen finaalissa – viime vuonna olin seitsemäs. Ja tänä vuonna voitin!” Alissa on opiskellut viimeisimmän vuoden oppisopimuksella, mutta valmistautui kisaan myös erillisillä taitajatreeneillä opettajan opastuksella. "Opettajani olivat valtavassa roolissa valmistautumisessani. Kävimme läpi töitä ja treenasimme heikkouksiani. Tämän vuoden kisa oli helpompi, sillä tiesin, mitä odottaa."

Kilpailun kohokohdat

Alissa mainitsee, että Taitaja-kilpailussa ehdottomasti parasta oli kaverit. Uusien ystävien lisäksi paineen alla työskentely kehitti ammatillista osaamista.
"Kisa auttoi paljon asiakaspalvelussa ja monipuolisti oppimistani. Paineen alla työskentely paransi ajanhallintaani ja kehitti taitojani erilaisissa töissä."
Taitaja 2024 Kuopio. Kuva: Taam Ella SAKKY / Skills Finland Kilpailussa kampaukset ja parturityöt nousivatkin Alissan yllättäviksi vahvuuksiksi. ”Tuomaristo kehui partatyötäni, vaikka luulin, että se ei ollut vahvuuteni. Kampauksissa ylitin itseni, ne ovat olleet heikkouteni, mutta nyt tuomaristo antoikin huippupisteet.” Treenaus kantoi hedelmää, sillä nimenomaan kampauksia Alissa mainitsi harjoitelleensa eniten.

Onko sinulla tunne, että kaipaat treenausta tai itsevarmuutta?

Four Reasons tarjoaa kattavan e-koulutusvalikoiman opiskelijoille, veloituksetta.

Neuvoja opiskelijoille

Alissa kannustaa kaikkia osallistumaan Taitaja-kilpailuun: "Kannattaa lähteä yrittämään, vaikka se kuulostaa aluksi jännittävältä. Kilpailusta on paljon hyötyä työelämään ja saat varmasti uusia kokemuksia." Kilpailu on vaikuttanut Alissan urasuunnitelmiin. "Olen huomannut, että olen parhaimmillani paineen alla, ja kiinnostukseni kisaamista kohtaan on kasvanut. Sain töitä oppisopimuspaikastani ja siellä saan tehdä monipuolisesti kaikkea, mutta erikoistuminen erityisesti isoihin väritöihin kiinnostaa."

Taitaja-kilpailu: näytön paikka

Taitaja on ammatillisen koulutuksen vuosittainen suurtapahtuma, joka kokoaa yhteen Suomen parhaat ammattikouluopiskelijat. Tänä vuonna tapahtuma pidettiin Kuopiossa 20.–23.5.2024. Kilpailussa mitellään Suomen mestaruudesta eri lajeissa, ja kevään semifinaalien kautta kahdeksan parasta valitaan finaaliin. Taitaja2024 Kuopio. Kuva: Katri Bäck Savon ammattiopisto/Skills Finland Savon ammattiopiston hius- ja kauneudenhoitoalan ammatinohjaaja Ulla Tila kertoo: "Taitaja-kilpailu kehittää omaa ammattitaitoa, antaa tärkeän kokemuksen CV:n ja työelämää varten, ja luo monille kilpailijoille elinikäisiä ystävyyssuhteita." Finalisti Jonna Kankkion valmentajana toimiva Iida Ämmälä korostaa kilpailun sosiaalista puolta:
"Kilpailuporukka bondaa tosi hyvin keskenänsä. He pitävät päivittäin yhteyttä ja ovat jo suunnitelleet yhteisiä festarireissujakin kesäksi."

Kilpailun arviointi

Kilpailutöitä arvioidaan sekä määrällisesti että laadullisesti. "Määrällinen arviointi pohjautuu ennalta määritettyihin kriteereihin, kun taas laadullisessa tuomari arvioi työn laatua kokonaisuudessaan," selittää kampaajamestariksi valmistunut Riika Reimasto. Four Reasons -kouluttaja Antero Lahtinen toimi laadullisena tuomarina. "En näe etukäteen töiden lähtökohtia tai tekijöitä, vaan tehtäväni on arvioida lopputuloksia ja työn jäljen laadukkuutta." Taitaja 2024 Kuopio. Kuva: Syksynen Sylvia SAKKY / Skills Finland

Four Reasons: tuki ja sponsorointi

Four Reasons on ollut mukana tukemassa Taitaja-kilpailua tarjoamalla sponsorointia ja vahvistusta tuomaristoon vuodesta 2021. Palkitsemme sekä finalistit että tietysti kilpailun voittajan upeilla palkinnoilla. Kilpailun voittaja saa näkyvyyttä Four Reasonsin kautta ja ponnahduslaudan tulevaisuudelleen kampaamoalan huippuosaajien joukossa. Alissa Matomäen voitto on hieno esimerkki siitä, kuinka tuki, työ ja innostus omaan alaan voivat johtaa suuriin saavutuksiin.Onnea Alissa! Katso kaikki opiskelijan edut täältä!
Edellinen artikkeli Palaa Blogi-Sivulle Seuraava artikkeli

Hiuspohja puheeksi: näin suosittelet asiakkaalle oikean tonicin

Hiuspohja puheeksi: näin suosittelet asiakkaalle oikean tonicin

Hyvinvoiva hiuspohja tarjoaa hiuksille hyvän kasvualustan. Konsultaatiotilanne on mahtava tilaisuus auttaa asiakasta huomaamaan, mitä hiuspohja kaipaa, sillä kuivuus, hilseily ja tuotekertymät näkyvät usein jo pesupaikalla. Muutama hyvä kysymys auttaa löytämään...
Miten valita oikeat sakset?

Miten valita oikeat sakset?

Saksilla rakennetaan linjoja, luodaan liikettä ja viimeistellään muotoa. Kun työväline tuntuu kädessä luontevalta ja leikkaa tasaisesti, työskentely sujuu. Siksi oikeita saksia valitessa kannattaa katsoa nimen lisäksi sitä, mitä teet niillä...
UUTUUS! Four Reasons PRO Tools -valikoima laajenee, tutustu upeisiin harjoihin

UUTUUS! Four Reasons PRO Tools -valikoima laajenee, tutustu upeisiin harjoihin

Vihdoin ne ovat täällä! Four Reasons PRO Tools -valikoima laajenee, ja luvassa on kattava valikoima ammattilaisharjoja. Uusissa Four Reasons PRO Tools -harjoissa suomalainen käytännöllinen ajattelu yhdistyy korealaiseen valmistusosaamiseen. Kaikissa harjoissa...