Uusi teknologiainnovaatio Four Reasons Professional Bio-Molecule Repair tuo markkinoille uuden tavan ajatella hiusten korjaamista ja suojaamista. Miten tällaiset innovaatiot syntyvät? Kurkataan Four Reasonsin tuotekehitysjohtaja ja senior kouluttaja Harri Paanasen mieleen, kun hän selittää taustoja tuotekehityksen takana.
Pitkä tuotetestaus ja yhteistyö kemistien kanssa mahdollistaa sen, että kehityskaaren aikana ehditään todella kehittämään tuotetta ja lisäämään siihen uusia ominaisuuksia, joita kehityksen alkuvaiheessa ei olla huomioitu.
Testauksen alkuvaiheen ensimmäiset reaktiot valoivat Harriin uskoa: ”Teimme puolipäätestejä ja keräsimme malleilta palautetta. Mallit eivät tienneet heille tehdyistä hoidoista, mutta he havaitsivat heti, että Bio-Molecule Repair -puoli hiuksista oli sileämpi ja hyväkuntoisemman oloinen verrattuna puoleen, johon näitä tuotteita ei ollut käytetty. Silloin tiesin, että näistä tulee hitti.”
Lähtökohdat kuntoon
Harri istuu Four Reasonsin studion tuolilla levollisen näköisenä. Kun aihealue siirtyy uusiin tuoteinnovaatioihin, Harrin silmissä välkähtää välitön innostus:”Haluamme olla kampaajan tukena luomassa kampaamoissa myytäviä lisäpalveluita keskittyen meidän ydinosaamiseemme, hiuksiin.”Mitä tällaiset lisäpalvelut voivat olla? Kampaamoissa tehdään paljon erilaisia käsittelyjä hiuksille, joten lisäpalveluiksi tarvitaan hiusta suojaavia ja rakennepaikkaavia tuotteita. Tarve on olemassa: asiakkaille on jo tuttua, että tällaisia palveluita on saatavilla ja hiusta vaalentavat tai värjäävät asiakkaat osaavat jo odottaa tiettyjä lisäpalveluita kampaamokäynneiltään. ”Tehohoidot, ammattilaisen konsultaatio ja ammattitason tuotteet luovat asiakkaille lisäarvoa, jota voi saada vain kampaamoista”, Harri selventää.
Ideasta tuotteeksi
Harrin mukaan tuotekehitys alkaa yleensä taustatutkimuksesta: ”Teemme usein kampaajille kyselyitä heidän tarpeistaan ja ongelmistaan, mutta on myös ongelmia, jotka tiedostetaan, mutta niitä ei välttämättä osata sanoittaa.” ”Tänä päivänä tehdään paljon vaalennuksia ja erilaiset käsittelyt kerrostuvat hiuksiin, mikä johtaa helposti hiusten ylirasittumiseen. Tähän haasteeseen lähdimme kehittämään ratkaisua ja hahmottelemaan mahdollisimman toimivaa tuotetta kampaamokäyttöön”, Harri summaa. Tuotekehityksellä oli selkeä visio siitä, mitä uudelta tuotteelta odotetaan: ”Tiesimme heti alkuun, että tuotteiden käyttötavan täytyy olla mahdollisimman yksinkertainen ja nopea, eivätkä tuotteet saa pidentää kampaajan työhön käyttämää aikaa. Tuotteen pitäisi olla muutakin kuin yhteen toimintoon tai asiaan keskittyvä.”Tuotekehitysprosessi
Harri muistelee koronapandemian alkuvaiheessa aloitettua tuotekehitysprosessia: ”Saimme ensimmäiset testinäytteet ja testasimme niitä ilman suojausmaskeja. Tuotteet kävivät ikävästi henkeen sekä testaajalla että mallilla, joten annoimme tietysti palautetta kemisteille. Kävi ilmi, että labrassa tuotetestaus oli tapahtunut ainoastaan maskit päällä! Tämän vuoksi kunnon tuotetestaus on äärimmäisen tärkeää.”