Inspiraatio Uutiset Yhteistyö

Kampaajan hyvinvoinnin salaisuus löytyy läheltä – mutta mikä se on?

Johanna

Monen hyvinvointi on ollut viimeisen vuoden ajan koetuksella mutta kampaamoalalla työskentelevillä on salainen ase, joka pitää mielen virkeänä.

Kampaamoalalla voidaan hyvin

Parturi-kampaajia yhdistää yksi asia, joka lisää heidän hyvinvointiaan: se on nimittäin heidän ammattinsa. Parturi-kampaajista jopa 93 % kokee työnsä mielekkääksi ja 91 % kertoo kokevansa usein työniloa. Valtaosa parturi-kampaajista kertookin työn olevan itselleen ”henkireikä”: itse työ, työtoverit, ihanat asiakkaat sekä hyvät työvälineet ja yhteistyökumppanit tuovat iloa arkeen. Tiedot perustuvat Four Reasonsin kampaamoalalle teetättämään kyselytutkimukseen, johon vastasi 376 kampaamoalan ammattilaista.

Tutkimuksen mukaan valtaosa kampaajista ei ole juuri koskaan poissa töistä terveydellisten ongelmien vuoksi. Suurin osa kampaajista kokee myös henkisen hyvinvointinsa vähintään melko hyväksi.

Koronakriisistä huolimatta parturi-kampaajilla meneekin verrattain hyvin: alan yrittäjät arvioivat kokonaishyvinvointinsa tällä hetkellä hyväksi (79 % samaa mieltä). Joka neljäs voi kokonaisuutena erinomaisesti, kun taas 15 % ei selvästi voi hyvin. Tähän merkittävimpänä syynä on kampaamon taloudellisen tilanteen heikentyminen. Kokonaisuutena kampaamoiden taloudellinen tilanne näyttää kuitenkin nyt vuodentakaista paremmalta. Joka viidenteen yritykseen korona ei ole vaikuttanut negatiivisesti lainkaan.

Hyvinvointia lisääviä asioita kuvattiin mm. näin:

❤️️ ”Lisääntyvä valo, itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen, työyhteisö, ystävät”

❤️️ ”Parisuhde, kevätaurinko ja lähestyvä kesä, toivo koronarokotteiden tuomasta helpotuksesta”

❤️️ ”Ulkoilu keväisessä säässä, käsityöt, perheen kanssa vietetty yhteinen aika”

❤️️ ”Olen opetellut lepäämään silloin kun ei meinaa jaksaa sekä alkanut kuuntelemaan itseäni paremmin”

❤️️ ”Käyn hieronnassa ja muissa hemmotteluhoidoissa huoltamassa kehoa”

❤️️ ”Ihanat asiakkaat ja inspiroiva hiussomeyhteisö”

❤️️ ”Hyvät työkengät, välineet ja toimitilat. Valaistus on riittävän hyvä. Ei ole hankalia asiakkaita”

Tavoitteena hyvinvoivimmat asiakkaat

Four Reasons toteutti kampaamoalan hyvinvointikyselyn huhtikuussa 2021 tarkoituksenaan selvittää, kuinka alalla voidaan ja miten yrityksessä voitaisiin entistä paremmin tukea parturi-kampaajien hyvinvointia. Vastikään julkistetussa vastuullisuusohjelmassaan Four Reasons määrittelee yhdeksi tavoitteekseen kampaamoalan hyvinvoivimmat asiakkaat.

“Four Reasonsin asiakkaat kokivat hyvinvointinsa useimmilla mittareilla hieman paremmaksi”

Tutkimustulosten mukaan Four Reasonsin asiakkaiden hyvinvointi onkin ainakin hieman muita paremmalla tolalla. Ne parturi-kampaajat, jotka ilmoittivat Four Reasonsin pääasialliseksi ostopaikakseen, kokivat hyvinvointinsa useimmilla mittareilla hieman paremmaksi kuin alalla keskimäärin. Esimerkiksi tuotteista johtuvaa työperäistä allergiaa on vähemmän ja taloudellista hyvinvointia arvioidaan hieman myönteisemmin. Four Reasonsin asiakkaat kokivat myös saaneensa muita enemmän tukea työkyvyn, henkisen hyvinvoinnin ja taloudellisten edellytysten ylläpitämisessä.

Hyödyllisimmiksi tukimuodoiksi parturi-kampaajat kokivat Four Reasonsin nopeat toimitukset, ilmaiset e-koulutukset tuotteista ja tekniikoista sekä myynnin, markkinoinnin ja taloushallinnan tueksi sekä maksuajan joustot tarvittaessa. Valtaosa vastaajista oli myös hyödyntänyt näitä ja monia muita tukimuotoja.

Avain parempaan hyvinvointiin löytyy peilistä

Yksi huomionarvoinen havainto tutkimuksessa oli se, että parhaiten kokevat voivansa he, jotka ovat itse aktiivisimmin edistäneet hyvinvointiaan. Erinomaiseksi hyvinvointinsa arvioivat parturi-kampaajat kertoivat kuntoilevansa aktiivisesti, kiinnittävänsä huomiota työergonomiaan sekä kehittävänsä jatkuvasti omaa ammattitaitoaan. He olivat myös muita useammin keksineet tai ottaneet käyttöön uusia tapoja lisätä töitä ja/tai myyntiä.

Kyselyssä parturi-kampaajat jakoivat vinkkejään omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Moni kertoi panostaneensa korona-aikana taloudenhallintaan. Monessa kampaamossa on aktivoitu tuotemyynnissä ja karsittu kuluja. Omassa elämässä moni on opetellut säästämään ja sijoittamaan. Vastauksista tuli esiin myös tietoinen positiivinen ajattelu stressinhallintakeinona ja armollisuus itseään kohtaan. Mm. tällaisin keinoin kampaajat kertoivat huolehtineensa hyvinvoinnistaan:

❤️️ ”Olen säästänyt rahaa yritykselle jo vuoden ajan yllättäviä tilanteita varten”

❤️️ ”Myynyt tuotteita enemmän asiakkaalle”

❤️️ ”Yritän ajatella positiivisesti ja tulla toimeen vähemmällä, uskon, että tilanne paranee kuitenkin”

❤️️ ”Koitan nukkua tarpeeksi ja syödä säännöllisemmin. Ottanut asioista paljon selvää, mm. omaa brändäystä”

❤️️ ”Huolehtinut omasta balanssista elämässä ja lakannut puhumasta jatkuvasti koronasta. Otan selkeästi etäisyyttä töihin tarvittaessa”

❤️️ ”En ole tehnyt paljoa. On tullut oltua vain odottelutilassa, että koska tämä tilanne loppuu. Ehkä tiedostamatonta lamaantumista. Olisi pitänyt tehdä enemmän noita edellä mainittuja asioita.”

Kysely antoi myös meille Four Reasonsilla konkreettisia ideoita asiakkaidemme hyvinvoinnin tukemiseen. Hyödynnämme tuloksia palveluidemme kehittämisessä. Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin neljä 200 € arvoista hemmottelulahjakorttia ja tällä kertaa onnetar suosi seuraavia henkilöitä: Jarna Leskinen-Lukkarila (Raahe), Mari Tuhkanen (Vaasa), Pirjo Oksanen (Karstula), Leena Luoma (Jurva). Kiitos kaikille vastanneille ja onnea voittajille!

 

Miten kysely toteutettiin:

Tulokset pohjautuvat kahteen Four Reasonsin toimeksiantona ulkopuolisten tutkimusyhtiöiden toteuttamaan kyselyyn.

Kyselyt toteuttivat Otantatutkimus Oy maalis-huhtikuussa 2021 (N=800) ja Senso Research huhtikuussa 2021 (N=376). Otantatutkimuksen kysely tehtiin puhelininformoituna internetkyselynä ja sen kohderyhmänä oli kampaamot ja parturi-kampaamot, jotka poimittiin Bisnoden yritystietokannasta. Tutkimusnäytteen voidaan katsoa edustavan kaikkia maamme kampaamoita sekä parturi-kampaamoja. Senso Researchin tutkimus toteutettiin internetkyselynä Four Reasonsin omien somekanavien ja uutiskirjeen avulla, joten näytteessä Four Reasonsin asiakkaat ovat vahvemmin edustettuina.

Tutustu tarkemmin tutkimustuloksiin:

Otantatutkimus hyvinvointiraportti

Senso Research hyvinvointiraportti

Johanna Strömsholm

Johanna

Johannasta sanottua: Energinen ja räiskyvä ilopillleri, jolta ei ideat lopu. Napakka ja päämäärätietoinen viestinnän sähköjänis, joka jaksaa huolehtia myös ihmisistä. Mitä isompi projekti, sen parempi! // An energetic and sparkling bundle of joy who never runs out of ideas. A sharp and goal-oriented, tireless communicator, who also looks after people. The bigger the project, the better!

Huomio!

×

Tätä tuotetta ei voi lisätä enempää ostoskoriin